![]() |
![]() |
|
| Kuntaministeri Hannes Manninen (kuvassa keskellä) vieraili Nikkarikeskuksessa 7.2.2005. Keskusta esittelivät kehittämispäällikkö Anne Viitala ja kunnanjohtaja Jarmo Juntunen. |
Koulun vuosittaisen kevätnäyttelyn vaateshow sekä opiskelijoiden töitä oli esillä Nikkarikeskuksen tiloissa 20-23.5.2005 välisenä aikana. |
|
![]() |
![]() |
|
Suomen Metsäsäätiön keräämät 66.000 euroa lahjoitettiin Nikkarikeskukselle 21.6.2005. Varat on kerätty lahjoituksina metsänomistajilta puukauppojen yhteydessä menekinedistämismaksuina. |
Nikkarikeskuksella järjestettiin sisustusilta 15.12.2005. Sisustusvinkkejä oli jakamassa Inno-ohjelmasta tuttu Marko Paananen. |
|
![]() |
![]() |
|
Nikkari Spelit järjestettiin Jurvassa 26 - 30.7.2006. Kuvassa Länsirannikon pelimannit joiden musiikki soi upeasti Nikkarikeskuksen aulassa. |
Nikkarikeskuksessa järjestettiin Spelien aikana työnäytöksiä koristeveistosta, jota kuvassa vasemmalla esittelee jurvalainen koristeveistomestari Oiva Kentta. Intarsia- ja punontatöitä oli paikalla valmistamassa jurvalainen koristepuuseppämestari Martti Parkkamäki (ei kuvassa). |
|
![]() |
![]() |
|
| 10.10.2006 pidettiin Ristomatti Ratian yritysseminaari "Tie menestyvään liiketoimintaan - verkoston, tuotesuunnittelun ja brändin merkitys". | 9.11.2006 sisustussuunnittelija Helena Karihtala kävi kertomassa uusimmista trendeistä Nikkarikeskuksen sisustusillassa ja antoi henkilökohtaista sisustusneuvontaa. | |
![]() |
||
| 13.11.2006 Olli Linjala piti Nikkarikeskuksella huumorilla
höystetyn koulutustilaisuuden Aurinkoinen Palvelu- ja Laatuasenne.
Linjalan koulutus oli jo toinen Nikkarikeskuksella; edellisen kerran
saatiin nauttia Ollin ja Amin sketseistä vuotta aikaisemmin. |
29.3.2007 järjestettiin Nikkarikeskuksella Muotoilu ja älykkyys -seminaari, jossa perehdyttiin asumisen uusiin haasteisiin. Paikalla oli alan asiantuntijoita usealta eri sektorilta. Seminaari on katsottavissa myös netissä, tarkemmat ohjeet: www.alykaluste.fi. | |
![]() |
||
Kevätnäyttely 2007 kokosi jälleen suuren joukon kävijöitä Nikkarikeskukseen ja koululle. Seamk ja Taiku esittäytyivät opiskelijatöillään ja vaatenäytöksellä. |
Jurvan Nikkarin Pihan esikoululaisryhmä (20
lasta) askarteleli 23.11.2007 lahjatavaramyymälä
Taito-Nikkarin ohjauksessa metallista taivutettuja tähtiä,
joihin lapset saivat valita mieleisensä helmet ja pujotella ne
tähtiin kimmaltelemaan. Lapset
saivat tähtien valmistuttua ripustaa ne Nikkarikeskuksen yli
kolmimetrisen joulukuusen oksille tuikkimaan vierailijoiden iloksi. |
|
![]() |
![]() |
|
29.11.2007 saimme jälleen viettää sisustusiltaa Helena Karihtalan opastuksella, aiheena oli tällä kertaa keittiö ja kylpyhuone tämän päivän tarpeisiin. Henkilökohtaista neuvontaa oli myös tarjolla halukkaille. |
1.12.2007 järjestettyihin vanhanajan joulumyyjäisiin osallistui noin 30 käsitöiden ja herkkujen myyjää. Kauppa kävi vilkkaasti, sillä myös asiakkaita kävi paikalla kiitettävästi. Tunnelma oli ihanan jouluinen! Olihan ilmassa myös joulupuuron tuoksua. |
|
| 7.5.2008 vietettiin hyvänolon
iltaa Nikkarikeskuksessa. Paikalla oli useita hyvinvointialan
yrittäjiä ja yhdistyksiä esittelemässä
toimintaansa, tuotteitaan sekä palveluitaan joita
yleisöllä oli mahdollisuus myös ostaa. Lisäksi paikalla oli fysioterapeutti Miia Alasaari kertomassa tuki- ja liikuntaelimistön rakenteesta ja huollosta sekä suurin pudottaja Ari Elomaa antamassa tietoa painonhallinnasta. |
Kevätnäyttely 2008 pidettiin 23-25.5.2008. | |